 |
| Onko tässä kuvassa rakkautta? Onko se sellaista kuin rakkaus äidin ja lapsen välillä pitäisi olla? Kuva: www.freedigitalphotos.net / photostock |
Eksyin blogeja plaraillessani ansiokkaaseen Lastenkirjahylly-blogiin, jossa Rouva Huu kirjoittaa lastenkirjallisuudesta, tällä kertaa lastenkirjojen sokerihuurretusta rakkauskäsityksestä.
Lainaan suoraan Rouva Huuta, sillä paremmin tätä ei voisi sanoa ja referointi veisi oksat puusta:
"Toimittaja Katarina Baer oli haastatellut saksalaista lastenpsykiatri Michael Winterhoffia, joka luokittelee nykylapset kurittomiksi, vastuuttomiksi ja narsistisiksi. Lapset eivät aikuisinakaan pysty hallitsemaan elämäänsä.
Syy lasten käytökseen löytyy Winterhoffin mukaan aikuisista – lasten vanhemmista ja muista kasvattajista –, jotka käyttävät lapsiaan tiedostamatta emotionaalisesti hyväkseen esimerkiksi kerjäämällä lapsiltaan rakkautta. Tämän seurauksena valta on perheissä siirtynyt vanhemmilta lapsille. Winterhoffin mukaan jopa 80 prosenttia saksalaisvanhemmista elää tuhoisassa symbioosissa lastensa kanssa."
Kirjoitus jatkuu kiinnostavana, joten suosittelen lukemaan koko jutun Lastenkirjahyllystä!
No, en voi muuta kuin nyökytellä näille rakkausmössöasioille. Jotenkin löysin kirjoituksesta omat ajatukseni siitä, miten elokuvat ja kirjat luovat meille paineita kasvattajina, ja paineita myös siitä, millaisia meidän lastemme pitäisi olla. Meidän pitäisi olla sellaisia äitejä ja isiä kuin kirjoissa ja elokuvissa. Pitäisi jaksaa hymyillä lapsille jatkuvasti ja kärsivällisesti kuunnella heidän juttujaan. Vastavuortoisesti lasten pitäisi hymyillä meille ja kertoa meille alinomaa, että he rakastavat meitä ja me olemme hyviä vanhempia. Vai pitäisikö?
Mitä oikeastaan on lapsen ja vanhemman välinen rakkaus? Kertokaapa te muut! Minä jatkan keskustelussa ja seuraavassa postauksessa...
2 kommenttia:
Itse luin tuon samaisen jutun Hesarista ja kirjoitinkin muutaman sanasen blogissanikin aiheesta. Uskomatonta, tunnistin itseni Winterhodffin "luokittelemista" vanhempityypeistä, mutta silti uskon että teen jotain oikeinkin vaikken hänen neuvoja 100%:sti noudattaisikaan! Juttu oli mielenkiintoinen, jotain perääkin siinä varmasti on, mutta kaikki ei ole niin mustavalkoista! :)
Olen, Petra, ihan samaa mieltä. Mikään ei ole mustavalkoista. Monesti kavereille sanonkin, että jos olisi yksi oikea tapa kasvattaa lapset, me kaikki varmasti sen jo tietäisimme ja toimisimme sen mukaan kuin robotit... eli ei kasvatukseen ole valmiita ratkaisuja, mutta minusta näitä asioita on mukava miettiä. Ja onhan selvää, että jotkut käyttäytymismallit ovat varmasti toisia haitallisempia.
Kävin lukemassa blogistasi Winterhoffin luokitteluista. Olit kirjoittanut tosi kiinnostavasti. Itse olen ehkä tyypeistä eniten sellainen kumppanivanhempi, mutta kyllä meillä on selkeät rajatkin, eli en ihan puhdasverinen kumppanivanhempi ole sentään ;-)...
Lähetä kommentti