Suklainen perhekakku on näppäränkokoinen tarjottava vieraille tai sen voi nauttia oman perheen kesken vaikka juhlistaakseen jotakin merkkipäivää. Kakku on helppo- ja nopeatekoinen (alle tunti paistoaikoineen). Tässä ohje, joka on näppärästi muunneltavissa:
Pohja:
125 g voita
125 g sokeria
2 munaa
0,5 dl siirappia (tai maitoa, mehua tms.)
125 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta (kannattaa siivilöidä!)
Vuoraa aika pieni, halkaisijaltaan n. 20 cm:n vuoka leivinpaperilla. Mittaa aineet kulhoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä vuokaan leivinpaperin päälle. Tasoita pinta. Paista 200 asteessa n. 25 min. Anna vähän jäähtyä ja ota kakku pois vuoasta.
Täyte ja kuorrutus:
Vatkaa vaahtomaiseksi
50 g tomusokeria (kannattaa siivilöidä!)
ja 25 g voita
Sulata vasihauteessa 150 g suklaata (maun mukaan tummaa tai vaaleampaa maitosuklaata). Sekoita tästä noin puolet voi-sokeriseokseen.
Sekoita loppuun sulaan suklaaseen 3 rkl kermaa (tai maitoa). Kylmää kermaa (tai maitoa) lisättäessä joudut pitämään suklaata edelleen vesihauteessa. Sekoita tasaiseksi!
Halkaise kakkupohja. Pohja on mureaa, joten nosta yläpuoli syrjään lastaa apuna käyttäen. Levitä täyte alaosalle ja nosta yläpuoli kanneksi. Levitä kakun päälle suklaa-kermaseos.
Kakkua ei tosiaan tarvitse kostuttaa!
Vinkki 1: Päälle sopii koristeeksi mikä tahansa: nonparellit, hopea- tai kultakuulat (kuten kuvassa), valkosuklaa sulana tai raasteena, keksimuru, myrkyttömät kukat... Kakun voi jättää myös koristelematta.
Vinkki 2: Jos käytät tummaa suklaata, kakun kanssa saattaa olla hyvä tarjota kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.
Vinkki 3: Väliin voi laittaa suklaa-voi-sokeriseoksen lisäksi tai asemasta myös hilloa esim. Sacher-kakun tapaan aprikoosista.
Vinkki 4: Jos et välitä suklaakakkupohjasta, voit jättää taikinasta pois 2 rkl kaakaojauhetta ja saat vaalean nopean pohjan.
Vinkki 4: Jos et välitä suklaakakkupohjasta, voit jättää taikinasta pois 2 rkl kaakaojauhetta ja saat vaalean nopean pohjan.
Sitten vain kahvit kuppeihin, mehut mukeihin, porukkaa pöytään ja slurps!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti